Pallaksen väärti

Kesää vietiin kuin kivirekeä suihkumoottorilla. Juhannus töllötti edessä välinpitämättömästi kuin poro auton ajovaloissa, kun suunnattiin Rinkkaputki -blogista tuttujen Anne ja Heikki Sulanderin sekä Möykky- koiran kera kohti Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa. Seuraavat kaksi viikkoa, eli viikko juhannuksen molemmin puolin, tämä karonkka hakkaisi unisonossa päitään Lapin kelohonkiin luonnon, seikkailun, liikunnan, valo- ja videokuvauksen, kirjoittamisen sekä vapaaehtoistyön merkeissä. Seikkailu kutsuu ja myö vastattaisiin, kunhan kaheksan tunnin autokaraokelta ehdittäisiin.

Rinkkaputken toimitus ei juuritulleiden tietojen mukaan lähe sitten kulumallakaan pois Pallaksen maisemista ja nyt olin itekin päätynyt lähtemään heijän kanssaan samoille haminoille Metsähallituksen vapaaehtoistyöntekijöiksi, eli väärteiksi.

väärti /vaeaer – thi/: 1. (kansanomaisesti) jnkn arvoinen.
Olet sen kaiken väärti.
     Tuo se ei ole paskankaan väärti!
2. (lapin murteissa) ystävä, kaveri, hyvä tyyppi
3. (Metsähallituksen murteissa) vapaaehtoistyöntekijä lapinhullu etelän vetelä orjatyöntekijä

Kansallispuistojen käyttäjänä koin velvollisuudentuntoa kantaa havunneulaseni tähän kekoon, mut  kansallispuiston puhdetöiden lisäksi sekundäärisinä reissumotivaattoreina toimivat myös majoitus Metsähallituksen tiluksilla, laajat luonto- ja liikuntaharrastusmahdollisuudet sekä itelleni uuteen kansallispuistoon tutustuminen. Kun kaikki tää tapahtuis vielä Lapissa, ni ei voi muuten olla huono reissu.

pallasx-zoolanders
Rinkkaputken toimitus, eli Möykky, Anne ja Heikki, tunnistusrivissä

Fyysistä hommaa meille oli varattu niin, et työtehtävien yhteiskeston arvio oli ”muutama päivä” (ks. lappalaiset aikayksikkötoleranssit), jonka jälkeen loput työpanoksestamme olisi digitaalista. Digihommia tehtäisi niitäkin tasan se, mitä omatunnon mukaan tehtäisiin, eikä enempää tai vähempää. Puhuttiin joka tapauksessa ns. digiväärteistä, tai oikeastaan puolidigiväärteistä, kun kuvattiin videoita ja blogitekstejä varten väärtinä olemisesta ja kansallipuistossa pyörimisestä vain osa-aikaisesti. Nykyajan bloggaaja-videontekijä-valokuvaajan touhua kuvaava epämääräinen ilmaisu sisällöntuotto voi käsitteenä kuulostaa jännältä kuin jäkälän kasvun seuraaminen ajanvietekonseptina, mut käytännössä tunturissa ravaaminen rinkka selässä ja kamera kädessä on huikeaa puuhaa ja parhaimmillaan oikealla porukalla jopa jatkuvia räkänauruja kirvoittavaa touhua. Kihi kihi!

Mitäs sitten käytännössä tehtiin? Ensitöiksi haravoitiin Pallaksen luontotalon ympäryksen mullos enimmistä kivistä ja kylvettiin uusi nurmikko. Tässä vaiheessa meillä oli samaa toimitusta tekemässä koko muutaman hengen väärtiporukka muutaman vakituisen työntekijän kera, mut kun nuoruuden kesätyöt mieleen tuovat haravatangot oli saatu alta pois vähän turhankin nopeasti, niin porukka hajaantui tekemään kukin mitä sattui – siivoamista, maalaamista ja muuta yleistä puhdetyötä.

pallas01-vaartit
Haravatangokurssin osanottajia sekä kantahenkilökuntaa (kuva: M. Kyöstilä)

Heikin kanssa päädyttiin nappaamaan tekemättömien töiden listalta eeppiseltä kuulostava operaatio, jossa tuli poistaa viereisen Pallastunturin huippuihin kuuluvan Palkaskeron nokasta vanha kävijäseurantalaatikko tolppineen. Oli vissii mönkkärillä tai moottorikelkillä liikkuville vakityöntekijöille ollut muutakin hommaa kun yksinkertanen postilaatikon purku, mut myö väärteinä koettiin tuollane tehtävä sen verran seikkailulliseksi, et päätettiin lähteä toteuttamaan homma ihan jalkaisin. Lisäks ei haluttu antaa tolpan oottaa enää toista 15 vuotta purkutuomion täytäntöönpanoa, jotka se oli tähän päivään mennessä oottanut (ks. lappalaiset aikayksikkötoleranssit, taas).

Haettiin siis rinkka majapaikasta, otettiin saha mukaan ja kiivettiin huipulle, jonka olin itse asiassa edellisviikonloppuna saapumisemme jäljiltä jo käynyt aamulenkillä huiputtamassa. Juostessa olin könynnyt varsinaisen 7 km pitkän Palkaskeron kierron, mut kun muistelin kuinka kiva oli jyrkässä pohjoisrinteen rakkakivikossa arpoa, et minkähän kiven kohalla nilkka pyörähtää tyhjää, ni päätettiin tällä kerralla mennä loivempaa ja suorempaa reittiä. Tää oli kumminkin työtehtävä, eikä varsinainen maisemareittikierros, vaikka tunturissa röissä ollessa ei maisemilta voi välttyä. Onhan se nyt kauheaa, ilmaisia maisemia!

pallas03-haba
Kato ny! Laput silmille, ei tällasia työsuhde-etuja pitäis saaha ilmaseks (vaikka ilmaseks onkin töissä) (kuva: H. Sulander)

Purettu tolppa postilaatikoineen mahtui sopivilla pakkausalgoritmeilla laskuvarjojääkäririnkkaan mainiosti, eikä koko tunturioperaatio sahaamisineen ottanut meiltä kuin puoltoista tuntia. Puhutaan jo tehoista tällasessa vapaaehtoistyössä. Tehojen päälle sitten läskisoosia, tai jotain epämääräistä lihaperunaporkkanamurekesörsseliä. Energiaa oli hyvä tankata, koska tolpan sahailun jäljiltä tuli vielä juostua luontotalolta Pallasjärven toimipisteelle se semmonen 6 km, jonka niistä sen välin reittisokkeloista sai lyhimmillään viriteltyä. Vaikka oon aina vähän salaa vihannut juoksemista, niin on sen myönnettävän luonnistuvan iteltäni niin hyvin, etten voi olla olematta on-off -suhteessa polkujuoksun kanssa.

pallasx-polkujuoksu

Pallaksen luontotalon ja Pallasjärven toimipisteen välisiä polkuja tuli juostua useampaankin kertaan. Yhen juoksun yhteydessä oli tarkotus sahata reitille kaatuneita puita pois tieltä ja tätä varten kannoin repussa käsisahaa mukana. Sainkin yhen puun sahattua ihan onnistuneesti, kunnes toisen kohdalla minimanin alennussahasta hajosi kahva ja homma muuttuikin sitä myöten pelkäksi polkujuoksuksi. Toisaalta ehkä ihan hyvä, sillä en muistanut reitillä olevan varmaan pari-kolmekytä erivahvuista puuta nurin, eli pelkän käsisahan ja juomaveden voimin ei kyllä tuosta hommasta ois saanu hoidettua ku muutaman ohuimman rungon. Vein kunnossapidolle terveiset, että touhu jäi kesken ja tuon mokoman 6 km välin kaatuneiden puiden poisto on varmaan päivän tai parin homma ihan kunnon kalustollakin. No, yritys hyvä ja niin eespäin.

pallas04-sammal
Myös Sammaltunturin Ilmatieteen laitoksen tutkimusasemalla päästiin pyörähtämään väärtihommiin liittyen. Kiitokset Valtterille mahdollisuudesta! (kuva: H. Sulander)
pallas05-ilmatiede
Ilmoi pielly (kuva: H. Sulander)
pallas06-mittarit
Uuh, tiedettä!

Vapaaehtoistöiden lomassa iltapäivät otettiin rennosti ja välillä käytiin Muonion ”kylillä”, Hetassa tai Raattamassa, koska etsintä kunnon lapinleu’un löytämiseksi kyti mielessäni. Illasta yleensä saunottiin ja nii vähän tulee saunottua kotopuolessa (kerrostalojen yleiset sähkösaunat on vähän nähty juttu), että voin myöntää suoraan surutta eläneeni Pallaksella saunomisen yltäkylläisyydessä ja Kekkosen sauna lämpeni Pallasjärven toimipisteellä harva se ilta. Tuo perinteitä huokuva punavalkoinen sauna teki allekirjoittaneeseen semmoisen vaikutuksen, että siinä on päästävä pyörähtämään eräskin kerta vielä uudestaan. Aivan hyvät löylyt oli!

pallasx-kekkoin
”Saatanan tunarit”

Juhannuksen yhteydessä Pallasjärven vesi oli niin kylmää, ettei siinä pulahtamista kehannut uimiseksi kutsua ees vitsillä. Silti siellä käytiin hyperventiloimassa joka saunomisella ja kyllähän se virkisti, kun ensin kahlaat Lapin järville tyypilliseen tapaan metritolkulla päästen hitaasti nauttimaan siitä kylmyydestä ennen, ku olet uimasyvyydessä. Ainakin miehillä se ns. ”kriittisen rajan” ylittäminen hitaasti kituuttamalla on kerrasta toiseen aina niin eksoottinen kokemus – vähän samalla tavalla, kuin naulan vasarointi lautaan paljaalla kädellä on eksoottinen kokemus. Ajolähtölöylyt ja kylmä Pallasjärvi muodostuivat jo kuitenkin rituaaliksi, jota jäi kaipaamaan.

Entiseen valtionpäämieheen viittaavalle saunan nimen alkuperälle en saanut oikein selkoa, mut eiköhän tuo ole aika yksiselitteinen: Kekkoin on viihtynyt paljon Lapissa, myös Pallaksella, ja varmaan on muutaman kerran tuolla rantasaunallakin käynyt. Tai ainakin kerran. Tai en mie tiiä. Mut kuiteki toimipisteen asumuksemme eli Millituvan tupakirjasta muistan lukeneeni viereisestä Pakasmaan tuvasta kerrottavan sellasta tarinaa, et Kekkonen oli kerran Viljo Pakasmaan pirtissä vieraillessaan läikyttänyt kahvia pöytäliinalle, koska sattuuhan sitä paremmillekin. Emäntä ei tästä vielä valittanut, mut isännän läikyttäessä yhtä lailla omat kahvinsa pitkin pöytävaatetta oli emäntä todennut ”on siinä mulla toinen tohelo”. Jouluna oli Pakasmaan väki saanut postipaketissa pari valkoista pöytäliinaa ja terveiset ”se toinen tohelo”.

Nämä tapahtuivat siis huhujen mukaan vuonna 1955, eli kolme vuotta myöhemmin, kun Pallastunturin Taivaskero-huipulla sytytettiin Helsingin olympiatuli. Soihdunkannon aikaankin on Kekkoin varmaan hiihdellyt niillä kinkamilla, kun huhujen mukaan ukko suksi Lappia ristiin rastiin kesät talvet. Palataan kuitenkiin 63 vuotta tulevaisuuteen meidän reissuumme, jonka yhteydessä myös tietenkin huiputettiin tuo Pallastunturin huipuista korkein – Taivaskero. Tähänkin liittyi väärtihomma, eli huiputusreitin merkkiviittojen kunnon tarkastus, sekä yleistä pohdintaa luontotalon väen kanssa silmukkareitin merkkiviittojen etäisyyslukemiin ja niiden havainnollisuuteen.

pallas07-taivas
Taivaskeron nykyinen plakaati ei ole se alkuperäinen. Anne tiesi kertoa, että kyltti on jouduttu vaihtamaan, koska hiihtäjät ovat sohineet alkuperäisen piloille sauvoineen. Lienee saman taudin oireita se opaskarttojen ”Olet tässä” -pisteen poiskuluminen
pallasx-heikkituottaa
Tunturistudiosta päivää!

Reittimerkintöihin liittyen kyti sellasia ajatuksia, et ei ehkä ole ihan yksinkertainen homma tunkea pieneen metalliläpyskään reitin nimi, kilometrit eteen ja kilometrit taakse sekä vielä säilyttää näiden välillä joku järki, että mahdollisimman moni tajuaisi numeroiden merkityksen kyltissä. Kylttiin kun ei esimerkiksi mahdu kirjoittamaan, että ”Taivaskeron huiputusreitti, tuohon suuntaan 5 km, tähän suuntaan 4 km, lähtö- ja päätepisteenä toimii Pallaksen luontotalo jolta mitat on laskettu”, vaan pienessä plakaatissa lukee esim. ”Taivaskeron kierto 7/2”, joka voi olla vähän hämäävä varsinkin, jos löydät ittesi reitille muualta kun suunnitellusta alkupisteestä.

Yksi tällainen viittakyltti oli katkenneena maassa, joten olihan tuo ihan asiallinen kierros käydä tsekkaamassa Taivaskeron maisemien ja olympiatulen muistokyltin lisäksi. Lisäksi Taivaskeron ja Pyhäkeron väliseltä satulalta aukesi komeat näkymät läheiseen Raattaman kylään.

Ite juhannus oli kaatosateinen yhen yön reissu Keimiöjärven varaustuvalla, jossa sielläkin siivottiin ja tehtiin kalustoinventaario. Päästiin auttamaan muutamaa retkeilijää ihan hankaimet naristen, kun olivat eksyneet varaustuvalle päivätuvan sijaan ja mie sitten kävin heijät soutamassa siitä ihan Kittilään asti! No okei, Muonion ja Kittilän kunnanraja menee Keimiöjärven rantaviivalla varaustuvan puolella järveä, et teknisesti ottaen saunastakin käytiin uimassa Kittilässä asti. Joka tapauksessa vaikka laskisin kyl Keimiöjärven ennemmin isohkoksi lammeksi, niin siellä pääsi silti tuulemaan ku järvenselällä, eli vesitiellä oli kelirikko: Vaahtopäät keinutti venettä ja kampesivat keulaa tuulen suuntaan, jonka lisäksi tyynemmältä puolen meinasi loppua vesi airon alta.

Omanlaisensa seikkailu tuokin, vaik tällä kokemuksella tietää et turhan vastuuttomista seikkailuista on riski tulla turhankin helposti viimeinen seikkailu. Tästä syystä tuli soudettua aika huolella rantaviivaa mukaillen ihan varmuuden vuoksi, koska varaustuvan varustukseen ei tietysti kuulunut yksiäkään kelluntaliivejä.

pallasx-vinkkeli
Keimiöjärveltä ei ole kuvia, koska juhannuksen nenänvalkaisu kuvaustauko

Juhannus pyhitettiin muutoin lepuuttamiselle ja tietysti saunomiselle. Ei paljoa kuvailtu, kun kameratekniikka temppuili ja kelikin oli sitä luokkaa, et kamerat on syytä pitää suojassa. Itseasiassa ne haluttiin pitää muutenkin poissa käsistä, koska käytännössä koko muu reissu tuli kuvattua tai vähintään suunniteltua kuvaamista. Toki saihan juhannuskin tietyllä tapaa mausteensa kuvaushommista, kun kannettiin Heikin kanssa hirveä määrä salamavalokalustoa kameroiden kaveriksi sinne tuvalle ja loppujen lopuksi ei taijettu edes avata koko valotekniikkalaukkua. Hyvä syy kantaa 30 kg rinkkaa kilometritolkulla juhannuksena! Mitäs sitä ei luovan työn eteen tekisi.

Toinen viikko meni huomattavasti nopeammin, koska heti alkuun siirryimme Pallasjärven toimipaikalta viereiselle Jannelan kämpälle, joka on muuten erittäin tunnelmallinen hirsimökki, mut sauna jätti hirtehisestä ulkonäöstään huolimatta toivomisen varaa: Joku oli nimittäin lämmittänyt kiukaan sen kyljessä oleva vesipata tyhjänä, jolloin padan ja kiukaan väliset rakenteet olivat palaneet puhki eikä vesi suostunut lämpenemään. Lisäksi uimapaikka loisti poissaolollaan, joten yks saunominen Jannelassa riitti siihen, et loppureissu saunottiin Kekkosen saunalla.

pallas09-mokojannela
Jannelassa oli koirallakin tarkkailufasiliteetit kohdallaan
pallas11-jannelakeskiyo
Keskiyön kultaa Jannelassa

Jannelassa ei muutenkaan Heikin kanssa juuri aikaa vietetty, sillä myö lähettiin juhannuksen jälkeen maanantaina Ylläs-Pallas -vaellukselle. Deadline vaelluksen päätökselle oli torstai-iltapäivä, koska Heikki ja Anne olivat luvanneet osallistua Muonion kaupungin Pallaksen luontotalolle pykäämään Midnight Sun Hike -tapahtumaan. Se, miten vaellus meni, onkin sitten jo oma tarinansa tunteine ja tuoksuineen, joten kerrotakoot siitä erikseen. Vihjataan kumminkin, et olosuhteisiin nähden meni hyvin, vaikka ei mennykkään nii ku suunniteltiin.

pallas12-vaellus
Heikki nohevana tunturissa

Ite Midnight Sun Hike -tapahtumaan liittyen Sulanderit kertoivat torstaina diaesityksen voimin kolmesta vapaaehtoistyöreissustaan Pallaksella ja torstaista lauantaihin Heikki piti muutamille halukkaille tunturissa illalla parin kolmen tunnin valokuvakursseja, joilla olin itekin mukana. Onneks olinkin, koska oli ihan uskomatonta todistaa yhtäaikaista sadetta ja paistetta tunturissa, kaukaisuudessa Raattaman ja Pallasjärven ympärillä lankeavia sadekuuroja pyyhkimässä maata ja yleisesti ihailla sitä keskiyön auringon lankeamista tunturien välisestä kurusta maisemaan viimeistä kertaa tällä reissulla istuessa Palkaskeron rinteessä.

Meni roska silmään.

Tarkemmin ottaen itikka. Ommuute perin v*ttumainen tunne kun sellanen lentää okulaariin, vaikka niin pieni hyntty mokoma onkin.

pallas16-vettapaistaa
Tunturissa paistoi vettä
pallas13-orkidea
Maariankämmekkä, eli suomalainen orkidea
pallas14-kapusta
Nyt tiiän miltä kapustarinnan varoituspiipitys kuulostaa

Koko reissu kesti ajoineen ja Jyväskylän stoppeineen melkein kolme viikkoa ja kyllä sen jälkeen tuntu siltä, että se tuli tarpeeseen. Tähän loppuun vielä biljardinnen kerran kiitokset Annelle ja Heikille sekä muille parin kolmen viikon aikana tavatuille immeisille siitä, että mahdollistitte unohtumattoman reissun kaikkine käänteineen! Kiitos myös Metsähallitukselle että vapaaehtoishommiin pääsee, koska ite koen sen nimenomaan antavan enemmän kuin ottaa, jolloin siitä on syytä kiittää.

Pitääkin muute laittaa tällei hyvissä ajoin ne Taivaskeron kierron kylttien dokumentointivalokuvat menemään huollolle, kun vielä muistaa. No, lappalaiset aikayksikkötoleranssit…

pallas15-iaisyys

Psst..! Tsekkaa väärtireissun audiovisuaalinen anti tekstin alusta upotetusta videoboksista tai tästä linkin takaa!

2 thoughts on “Pallaksen väärti

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: