300

Vuorokauden kestoinen pyöräilyhaaste 16. – 17.7.2016. Alkuperäinen juttu julkaistu Kokovartalokommandon Blogger -blogissa syksyllä 2016

 

Esipuhe

Sain töissä osakseni hieman viikonloppusuunnitelmieni järjellisyyden kyseenalaistamista – syystä, osin, tosin. Sain myös ottaa eri junavuoron Helsinkiin kuin reissukaveri, kun hää oli sattunut varaamaan viimeisen pyöräpaikan junasta, jolla meijän molempien oli tarkotus mennä. Varasin sitte seuraavasta junasta pyöräpaikan, joka sekin sattui olemaan viimeinen laatuaan tuossa kyseisessä vuorossa. Hilpeyden huippuna junaan pyörän kanssa tunkiessa huomasin, et juuri varaamallani viimesellä pyöräpaikalla oli lukittuna vanha mummopyörä. Olin maksanut paikasta ja silti yhtää paikkaa ei ollu vapaana. Hieno homma.

Ravintolavaunun kassatädin mukaan ylimääräinen pyörä kuului suurella todennäköisyydellä jollekin Joensuun Ilosaarirokkiin menneelle juipille. Kassatädin mukaan myös oluet oli juotu, joten jouduin tyytymään siideriin. Tähänkin oli todennäköisesti osasyyllisenä sama festareille matkannut pyöränsä unohtanut elämäntapaintiaani. Ollessani ravitsemusvaunussa nauttimassa menomatkasta virvokkeiden äärellä muut pyöräpaikat tietysti tyhjenivät, jolloin oheisessa kuvassa näkyvä asetelma kieltämättä näytti vähän siltä, et mustan pyörän omistaja ei nyt ihan tajunnut pyöräpaikkojen syvintä olemusta.

300-02krypto
Toimii kuin junan vessa pyöränkuljetustelineiden varausjärjestelyt
300-01etukateen
Pari kolme tuntia edellä saapuvan valokuvamahdollisuuksia (kuva: A. Tuhkanen)

Pasilan tienoilla räpläsin pyöräni lukkoja auki junassa kuin kahlekuningas konsanaan. Olin kahlinnut pyöräni pyöräpaikkojen oheen vaunun rakenteisiin ettei konnari heitä ”pummilla matkustavaa ylimääräistä pyörää” pihalle junasta väliasemalla. Kryptoniten lukot on valmistettu vissiin kryptoniitista, et niillä lukittua pyörää ei heitä junasta pihalle ees teräsmies.

Toisin kuin ehkä jotkut, niin ite en herännyt lauantaiaamuna pyöräni junaan unohtaneena teltasta kuraisen festarikentän keskeltä, vaan Helsingin Vuosaaresta kummini Jussin luota. Oltiin Rinnakkaisohjelma-blogin reissutoveri Endur-Anssin  kanssa onnistuttu konjuroimaan taivaan merkit sen verran linjaan, että viikonlopulle järjestetylle vuorokauden mittaiselle Helsinki – Lappeenranta pyöräilyhaasteelle oli saatu aikaiseksi myös reissua edeltävä yösija ja oikein brunssi sekä lounas Helsingissä kummillani. Jos ei VR:n pyöräpaikkojen kanssa oikein homma skulannut, niin Vuosaaressa kyllä. Kiitokset Jussille, että päästiin lähtemään reissuun täysillä pattereilla, eikä suoraan junasta, vaikka oma eeppisyyskerroin siinäkin olisi ollut. Tai siis eeppisyyden lisäkerroin, kun vuorokausi samoilla silmillä pyöräilyä varmaan lasketaan pikkasen keskivertopyörälenkkiä eeppisemmäksi jo sellaisenaan ilman esiväsyttämisiä.

Ai ei lasketa? No ei sitte.

300

Ennuste oli enenevissä määrin huolestuttava. Kello lähestyi kolmea lauantai-iltapäivänä, kun polkupyöriä kaiveltiin kellarivarastosta. Kuin enteenä uusi kypärä tippui pyörälaukun päältä lattialle ja solki hajosi (d’oh). Luin itselleni päässä mantraa, että ei ole rohkeutta olla pelkäämättä vaan tehdä vaikka pelkää. Tai ainakin toivon, että olisin hokenut, nimittäi sen verran hullu projekti meillä oli edessämme. Mitä jos matkan varrella keskellä ei-mitään kello ei-mitään hajoaa pyörä tai pyöräilijä? No, kai niitä mietitään sitten, jos huoltosarja tai ensiapulaukku jäävät lyhyeksi.

Niin, mitä sillä ”junalla Helsinkiin vain menolippu ja pyörä mukana” -kaavalla sitten sai? Niitä kilometrejä, joita renkaiden alla vilisi. Sekavat oli tunnelmat ja tunnelmoitsijat, kun Vuosaaresta lähdettiin liikkeelle koittaen etsiä Helsingin laitakaupungin sykkyröistä reittiä Porvoonväylän ja Porvoon suuntaan, jonne epämääräinen GT-tiekarttamme neuvoi ”virallisen” Kuninkaantien pyöräilyreitin menevän.

300-03box
Varo vaaraa: Lootan ulkopuoleista ajattelua luvassa seuraavan vuorokauden ajan

Ei nyt suinkaan piä hämääntyä taas miun paisuttelusta, kun eihän tällaselle pyöritykselle kukaan lähtis, jossei iha oikeesti haluais. Vai haluaako kuitenkaan? No kyllä haluaa. Kai. Tässähän kiteytyy just parhaimmillaan toisaalta se rajojen ettiminen ja toisaalta taas toivominen, ettei niitä löyvy. Pyöräily on sen verran energiatehokasta kauramoottorin käyttämistä, et meillä oli hyvät edellytykset kokemuksiemme perusteella saaha suoritettua 300 km verran Helsingistä Lappeenrantaan kulkevaa Kuninkaantien pyöräilyreittiä pitkin alle vuorokaudessa. Sitäpaitsi yksinkertaisimmillaanhan tää homma oikeastaan oli moniin muihin reissuihin nähden: Vaan kotimatka jäljellä. Kun aurinko polttaa niskaa ja henkilökohtainen lempparini ”aurinkorasva & hiki” -kölni tuoksuu, niin sillon on reissun makunen reissu edessä!

300-04lentajanpoika
Tauolla ”Olin lentäjän poika…”

Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ollut mikään varsinainen italialainen hiilikuitutodellisuuden mestari kalunsuonetnäkyy -tiukat trikoot jalassa satakakskytastettasaunanylähyllyllä -asennossa sotkemassa muiden maantieristinritarien spasmoja. Sen sijaan meitä oli kaksi ylileveää ja -painavaa retkipyöräilijäkuljetusta laakerit soikeana Ortliebin pyörälaukut tarakalla riskinämme päätyä hetkenä minä hyvänsä ohiajavan ilmaa kevyemmän hiilikuitukuskin haukkumaksi. Karavaanimme oli käytännössä neljällä renkaalla kulkeva pyöräilyn tyylisääntöjen pyhäinhäväistys, joten tarpeeksi pitkän linjan europyöräilijä olis varmasti kokenut velvollisuudekseen ilmoittaa asiasta ja vittuilla meidät kumoon ennen, ku ehdittäis sanoa ”kadenssi”. Onneksi kanssapyöräilijöitä tuli ainoastaan vastaan, eikä takavasemmalta, jolloin eivät ehtineet kuittailla mitään.

300-05borgo
Borgå! Det perfekta stället att tillbringa en kopp kaffe och en isbrytning mitt i finska svenska. Käännökset tarjoaa Gåågle translate 🙂 (kuva: A. Tuhkanen)
300-06nahkasatula
Satulani ei ole italialaista hiililasivalokuitunahkaa (se ei siis ole satula)

Porvoossa takana oli noin 50 km satula päin persettä, joten oli korkea aika istuttaa persukset välillä muuallekin. Satamatorin penkillä jätskiä ja kahvia nautiskellessa sai välillä muistuttaa itseään, että nyt ollaan Porvoossa, eikä Puumalassa, sillä huvittavan samankaltainen torisatamamiljöö siltoineen oli kyseessä. Poikkeuksena tietysti rantaruottalaisten maailmanmeno, vaikka ihan letkeätä porukkaa tuntuivat hyökin olevan. Oli vaan välillä vähän vaikea tajuta et ollaan Suomessa, kun ympäriltä kuulu kieltä, josta ei ite ymmärrä juur mittään. Hävettäis, jos osaisin hävetä, kun olihan kyseessä kuiteki toinen kotimainen jota pitäis osata. Sitä(kin) ne yrittivät vissiin koulussa takoa päähän, mut ei oo oikei oppi mennyt perille.

300-07narri

Borgan jälkeen sotkettiin kohti Loviisaa. Matka kulki Ilolan, Koskenkylän ja Pernajan kautta… sekä Kuninkaantien ABC:n ohi, koska eihä se nyt olis yhtään sopinut kuvioon syödä Kuninkaantien pyöräreitillä Kuninkaantien ABC:lla, kun sieltä saa ihan kunnon ruokaa ja meil alko olla oikeesti jo vähän nälkä. Mut ei, ku ”jatketaan vaan Loviisaan vielä, eiköhä siel ole ravintoloita”. Oli muuten todellisuudessa varmaan viimesiä paikkoja, mistä tuon reitin varrella saa enää tuohon kellonaikaan viikonloppuna kunnon ruokaa, mut järki toimii väsyneenä ja sillee.

rinnakkaiskommandotestikuva
* RÄISKIS * kuului Anssin takakiekon suunnasta ylämäessä ennen Pernajaa. Hetken ajan näkyi testikuvaa silmissä kun pelotti, että tähänkö päättyi reissu… mut onneksi vaan ketjut oli hypänneet rattaiden ja pinnojen väliin
300-10perjanankirkko
Pernajan kirkko, eli Pernå kyrka (kuva: A. Tuhkanen)
300-11aneet
Aneita, kiitos – Inte!

Pernajan kylän seesteinen lauantai-illan tunnelma oli kaikessa aavemaisuudessaan jotain eteeristä. Näkö- ja kuuloetäisyydellä oli vain muutama laulava tirppi oksalla ja koko seurakunnan surkeimman työvuoron saanut kesätyöntekijä kitkemässä kirkkomaita.

Loviisaa ennen pistettiin parkkiin kaupungin edustalla olevalle huoltsikalle ruokatauon toivossa, mutta eikös sielläkin ollu jo keittiöt kiinni, vaikka kello oli vasta kaheksan tienoilla. Vesitäydennyksen jäljiltä sitten keskustaan etsimään ruokapaikkaa, joksi tietysti valikoituu eksoottinen Hesburger sisältäen teinityttöjen suomenruotsin solkotusta yli suositellun päiväannoksen. Muutakaan raflaa ei tuohon hätään löydetty ja heti purilaismätöt ja kahvit nautiskeltua löytyy matkaa jatkaessa seuraavalta nurkalta oikea à la carte -ravintola, joka oli jopa auki. Kiitos, oi onnetar.

300-13puistokemisti
Puistokemiat kohdallaan
300-15kohtakotka
Kotkaan olis lyhyempi matka pyörällä kuin autolla! Näillä tietämillä alkoi jo tienviitatkin olemaan suurelta osaa suomeksi.
300-16.5ahvenkoskenvoimalaitos
Ahvenkosken voimalaitos
300-16ahvenkoskensilta
Yks Ahvenkosken monista silloista

Reitti meni meijän kartan mukaan Ruotsinpyhtään kautta, mutta päätettiin oikaista suoraan Pyhtäälle, ettei turhaa eksytä yössä mihinkään huitin tuutin hiekkatiesokkeloon. Etelä-Suomen pyöräreittikartta mittakaavalla 1:250 000 riittää hyvin niin pitkään, ku ei poistu isoilta teiltä (poistuttiin), navigoi pimeessä (navigoitiin) tai ole väsynyt (oltiin).

Sitä mukaa kun Kotka lähestyi, niin yö pimeni. Jossain seiskatien ja Pietarintien eritasoliittymän parkkipaikalla oli näkynyt jopa pahaenteisesti sadepilviä meijän vanavedessä, mutta eipä noista tiennyt välittää. Sataa jos sataa. Ei se riittänyt pilaamaan jo muodostunutta maagista tunnelmaa, kun kesäyö läpeensä suditaan halki tyhjien pyöräteiden, valtateiden vierusten, siltojen ja kallioleikkausten vain kuun loimottaessa työvalona. Tässä vaiheessa väsytti yllättävän vähän.

300-18yovuoro
Läpi kesäyön ajaminen on koettava joskus uuestaan, sen tiesi jo nyt! (kuva: A. Tuhkanen)
300-17ravisteleva
Ravisuttava todellisuus
300-19bladerunner
Blade Runner (kuva: A. Tuhkanen)
300-19.5lihipulli
Ravintoympyrä Kotkan ABC:llä
300-20hamina
Haminan kylillä kello neljä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, olotila ei-kovin-selväpäinen

Hamina oli jäsen Anssille nostalgiahekumaa, kun mies oli varusmiesaikansa kyseisessä paikassa heilunut. Aika oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä ja kullannut muistot, kun kiertoajelumme vei hänen opastuksellaan pikkukatuja pitkin kasarmi- ja harjoitusalueiden vieritse, ku ”pakko käyä kattoo”. Näillä seuduilla, kilometreillä, naamoilla, kellonajoilla ja muilla lukemilla oli kyl oma kiinnostusprosentti välillisesti hieman alasuhdanteessa, koska alkuyön pirteys oli hävinnyt ja tämä polkija teki tän reissun ensimmäistä ja kauan odottamaansa välikuolemaa ihan hyvää tahtia.

300-21pitkatkalsarit
Eka välikuolema selätetty, heti perään toinen menossa. Pitkän teknisen aluskerraston ja shortsien yhdistelmän aikaansaama tyylimoka oli nyt huolistani pienin (kuva: A. Tuhkanen)

Valuimme Haminasta Virolahdelle Klamilan kautta vievän Museotien imuun itse hiukan vastentahtoisesti. Liikennettä olisi vielä vähemmän mitä Haminan ja Virolahden välisellä Vaalimaantiellä kello aivanliikaa sunnuntaina aamuyöstä, mutta toisaalta sikkuraasäkkyrää tulisi taas muutama kilometri lisää. Tunteiden kirjossa totaalihajotusta vastapäisessä laidassa oli kuitenkin himo saada kerrytettyä niitä kilometrejä, että mitäs tässä valitetaan: Ei kun surman suuhun jos sillä kerran on niin nälkä. Tältä puuduttavan kiemuraiselta ja mäkiseltä 35 km väliltä on muistikuvien kohdalla vain lumisadetta ja teksti ”sensuroitu asianomistajan mielenterveyden säästämiseksi”. Touhu vaati päänupilta tässä vaiheessa yllättävän paljon. Myös kaikki varavaatteet kauluria ja pitkiä aluskerrastoja myöten oli laitettu päälle tässä vaiheessa, sillä aamuyö oli tuttuun tapaan vuorokauden viileintä aikaa.

Ainut selkeä kuva kohinan keskellä on lyhyt pysäkki Klamilan kylän jälkeen olleella maitokopilla. Anssi veti vaakatasoon hetkeksi, mut ite en uskaltanut ummistaa silmiä, sillä pelkäsin etten tulisi heräämään silmäluomien takaa odottavista painajaisista ihan herkästi. Tällä kohtaa vallitsikin sitten jo kolmas selkeä välikuolema, jollei koko Museotietä sitten lasketa yheksi helvetin välikuoleman kerrannaisyksiköksi, jota ajaessa eleettömien kasvojen suupielestä valuu pieni kuolanoro ja silmät harittavat eri ilmansuuntiin.

300-21.5-maitopojat
Maitopojat Klamilan maitokopilla
300-22tervemenoa
Tervemenoa
300-22.5olot
Museotien fiilikset
300-22.6virolahti
Aamu sarastaa Virojoella

Kylmä aamuyö alkoi vaihtua aamuauringon lämmittäviin säteisiin, kun saavuttiin viimein Virojoelle joskus aamukuuden jälkeen. Hajotus laimeni vähän seutujen muuttuessa pikkuhiljaa tutummiksi.

Virojoki ja seuraavaksi vuorossa oleva Miehikkälä oli molemmat jollain tasolla tuttua seutua retkeilyhommista ja ollaampa myös yövytty ja saunottu Miehikkälässä Muhikon eräkämpällä erään vaelluksen yhteydessä. Tällä kertaa pysäkiksi aamupalataukoa varten sai eräkämppien sijaan kelvata kallioinen tienpiennar Muurikkalantien varressa. Vaikka kello oli vasta seittämän ja kahdeksan välillä, niin päivä tuntui olevan pitkällä, kun aurinko paistoi korkealla. Meneillään oli reissun toinen lyhyt hiekkatien pätkä, kun ensimmäinen oli ollut heti Porvoon jälkeinen Skarpensintie. Jotenkin nimismiehen kiharoille päässyt hiekkatie osasi myös tuntua sekä maistua hiekalta näillä kilometreillä, vaikka aamupalan jälkeen piti muka jaksaa taas.

300-22.5paikat
Alkaa paikannimet näyttää paremmalta!
300-23ohion
Ei ole vielä ohi. Ja mikä 347?! Se on 300 km mikä meil on tavotteena. Sitäpaitsi sillon ku minä olin armeijassa, niin…

Ja voi sitä tunnetta, kun viimein päästiin kääntymään Muurikkalassa Lappeenrannantielle, joka vie suoraan minnekkäs muualle, kuin Norjaan Lappeenrantaan. Selvitäänkö tästä sittenkin? Ehkä, ehkä ei, sillä Lappeenrannantie / Ylämaantie oli pitkä, suhteellisen suora ja arvattavasti aika puuduttava kokemus, jopa koko reissun puuduttavin. Aivoja nipistelee, ku ois nukkunu niiden päällä. Jos Muurikkalassa oli tullut todettua, että ”ehä täst oo ku kivenheitto kotia”, niin aika väärässä sitä voi näköjään olla. Tie vaan jatku ja jatku ja…

Lisäksi yritettiin soitella eräälle kaverille, et tarjoaako hää aamukahvit ku siinä matkan varrella sattu asumaan ja myö iha varta vasten niitä hänelle asti poljettiin Helsingistä juomaan. Kun ei tietysti saatu miekkosta aikasee viikonloppuaamuna kiinni, ni suunnitelma B oli sotkea suoraan maaliin Lappeenrannan satamaan ja selvittää saako tässä hapessa oleville pyöräilijöille vielä myydä vetyjä ja atomeita.

300-25vetyjaatomi
Näköhään sai. Ei olleet valvovat elimet vielä kieltäny.

Tässä vaiheessa on tietysti luonnollista, että korteksissa kaikuu itku ja parku, kun ei jaksa enää yhtään enempää. Maalissahan tässä taidettiin olla jo muutenkin ja voi vittu mikä olo: Joka paikkaa väsytti, hajotti ja kolotti. Anssia kuitenkin vaivasi vielä pahempi tila: Tuntui kuulemma siltä, että hää polkee Imatralle asti. Kello oli vasta puolen päivän verran, eli vuorokaudesta ois kolme tuntia aikaa jälellä ja Sports Cracker näyttää vasta 270 km. Mie aattelin, että ”Ei saatana, mie en pole, vaikka tavoitteesta jäiskin 30 km. Miun reissu oli tässä. Ei, en varmasti pole, vaan meen kotiin ja kuolen. Antakaa miun olla.”

Kun lihapiirakat oltiin saatu naamaan, niin sitä lähettiin polkemaan molemmat kohti Imatraa. VOI #@&%!!!

Anssi oli hokenut tuota ”Imatralle asti” -suunnitelmaa käytännössä jo Muurikkalasta alkaen. Silloin jo tarkastettiin, että Lappeenrantaan lopettaessa reissu tosiaan jäisi tavoitteesta 30 km verran johtuen muutamista kartan suurpiirteisyyden vuoksi tehdyistä oikomisista, mutta jos polkee Imatralle asti niin oikomiset otetaan takasi. Vaikka looginen ajattelu puhui vastaan tätä Imatralle räpiköintiä, niin joku fiilis takoi kuitenkin, että ei ole paljoa vaihtoehtoja: Se on vaan polettava. Kyllähän mie siis pohjimmiltani tiesin sieltä Muurikkalasta asti Anssin ensiehdotuksista alkaen, että Imatralle sitä päädytään itekin, makso mitä makso. Kesken ei jätetä, jos ei torso irtoa raajoista.

Tuttu Lappeenranta – Joutseno – Imatra -taivail mateli silmissä hitaammin kuin koskaan aiemmin. Mitä lähemmäs päästiin Imatraa, sitä hitaammaksi eteneminen tuntui muuttuvan. Samalla kuitenkin ristiriitaisesti aavistettiin realiteetit ja podettiin haikeutta kohta päättyvästä reissusta yrittäen joka solun voimin aistia viimeisten kilometrien kokemuksia. Yllätysjuonenkäänteenä ikuisuudelta tuntuneen lopun jälkeen kaarrettiin viimein Imatran Mustalammella tutulle tonttikadulle. Oliko tämä muka viimein ohi? Ei oo mahollista!

300-25.5jalatylos
Tuntuuko siltä, että ei tunnu? (kuva: A. Tuhkanen)

Mut kyllä se vaan oli viimein tehty. Meinasi isolta mieheltä itku päästä, iha oikeesti. Semmonen kampien pyörittely oli takana, ettei tohtinut uskoa. Varttituntia vaille vuorokausi kaikkineen taukoineen oli ryvitty Helsingistä Imatralle polkupyörillä. Seurasi kädenpaiskaus ja selkääntaputtelut erittäin onnistuneesta rimanylityksestä reissutoverin kanssa ja tietty ihan tovi vaan hämmästelyä siitä, mitä oltiin ylipäänsä todella saatu aikaan. Ei hitto vie, hurjaa touhua.

Kyllä mie uskon ja väitän, et tällaseen pystyy halutessaan aika moni, mutta kun vaan harvalta tuntuu löytyvän halua raivata kalenteriin tilaa tai kaivaa itestään selkärankaa. Tai sitte suurin osa on muuten vaan tarpeeksi fiksuja, että tajuavat pysyä kotonaan. Olkoot miten oli, niin kova oli suoritus vaikka ite sanonkin ja kun sen edessä pieni ihminen ei osaa siitä juontuneita fiiliksiään oikein sanoin ja tekstein kuvailla, niin todetaan nyt vaan, et eiköhän tässä ollut tunteita ja tuoksuja tarpeeksi matkan varrella.

Ihan viimesenä retki purettaisiin heittämällä miut autolla takasin Lappeenrantaan, jota enne oli otettava lyhyet päiväunet, ettei nukahdeta autoon. Klamilan maitokopin uumoilut päiväunilta heräämisen vaikeudesta ei todella olleet kaukaa haettuja. En oo nimittäi ikinä kokenut päivä- tai yöunilta heräämistä mahdottomaksi, mutta näiden unien jäliltä alkoi olemaan todella lähellä: Heräsin vasta siihen kun Anssi vatkaa hartioista, kun rannekellon herätyspiipitys oli jäänyt totaalisesti konkelikooman jyräämäksi siinä, missä puhelimen herätyskello ei ollut paljoa enempää huomiota saanut, vaikka oli huutanut korvan juuressa. Havahtumisesta meni vielä seuraavat viisi minuuttia puoli-istuvassa asennossa rehellisesti vain yrittäen tajuta että mikä maa mikä valuutta. Erittäin psykedeelinen kokemus, suosittelen! Saatavissa kautta maan pyöräilemällä vuorokausi yhteen menoon.

300-26voitontanssi
Voitontanssi (kuva: A. Tuhkanen)

Pitkähkö teksti simuloikoot lukijalle sitä todellista reissufiilistä, joka oli sekin sanalla sanottuna aika pitkä paikoitellen. Myös muutamassa kohtaa rivien välistä luettavissa oleva vääntämällä väännetty sanajälki on jotenkin reissuteeman mukaista. Tuonne ihan loppuun sit vielä pakolliset datat aktuaalin informaation ystäville.

Tällasen kampeamisen jäliltä oli jännä huomata, että paikat ei olleet varsinaisesti kipeät, mutta etureidet oli aika jäykät kolme neljä päivää reissun jälkeen, ku ois ollu sementtiä suonissa. Kykenemättömiähä ne kolotuksetkaan olis tulevia reissuja estämään, sillä kirjoitushetkellä tuli huomattua, et vähintään yhtä eeppisiä reissusuunnitelmia on useampi itämässä ja osa jopa toteutettunakin jo. Ehkä luet niistä vielä täällä, mut välissä suosittelen kyl vaihtamaan kanavaa. Kokovartalokommando out.

Sit niit numeroita

– Kokonaismatka: 310 km
– Liikkeelläoloaika: 15 h 14 min
– Matkaan käytetty aika taukoineen: la 16.7. klo 15.00 – su 17.7. klo 14.45, eli 23 h 45 min

– Keskinopeus: 20,4 km/h
– Maksiminopeus: 46,3 km/h

– Matkan aikana nautitut kahvikupilliset: 3 kpl (vaan!!! Joha sitä juodaan työpäivän aikanakin enemmän)
– Matkan aikana nautitut vedyt savukinkulla: 1 kpl
– Matkan aikana nautitut energiageelit: 24 pss

sportcracker
Käppyrää ja vänkyrää: http://www.sports-tracker.com/workout/stalkah/578b701de4b091e5e057c0c7

”Iha ku oisin lukenu tästä joskus”, eli toinen tapa kertoa sama tarina by Anssi: http://rinnakkaisohjelma.blogspot.fi/2016/12/kolmesataa.html

P.S. – Jos ei muuta, niin sen tiiän, et tuleville reissuille pitää ostaa parempi satula.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: