Reitti 2000, rehellisesti

Kevätkesän vaellus pääkaupunkiseudulla Reitti 2000 pitkin 19.-22.5.2017

Varoituksen sana: Reissuteksti on jonnin verran pitkä. Jos haluat poimia reittiin liittyvät olennaisimmat informaatiokirsikat kakusta ja skipata miun hienot kokemusperäiset sanankäänteet, niin siirry suoraan loppupuolelle lukemaan ”Ajatuksia Reitti 2000:sta vaeltajan näkökulmasta”.

Päivä 1. – Perjantai 19.5.2017

Pimeessä kuulen, kun kadotettujen sielut kirkuvat kitapurjeet lepattaen. Seuraavassa hetkessä sokaistun ja tunnen ihollani poltteen. Oonko kiirastulessa, vai jopa ihan alakerrassa asti?!

Käytännössä, sillä kehotuksista huolimatta jätin sen pirskatin aurinkorasvan ostamatta ja viileästä varjosta betonisillan alta aurinkoon astuessa sen tuntee nahoissaan. Kun viereisen Linnanmäen huvipuiston vispilöissä oksennuksenpidätystä harjottelevien penskojen keuhkojen pohjista kantautuvat kiljunat kaikuvat useamman sadan metrin päässä sillan alla kulkiessa kuin se kadotettujen karjuna, niin tietää, et kesä yllätti suomalaisen. On siis koittanut aika syyskevään vaellukselle, tuolle kauan odotetulle henkilökohtaiselle helvetille.

Syyskevät tuntuu olevan paras ilmaisu kuvaamaan tätä outoa epävuodenaikaa, ku puissa ei ole lehtiä, mut lämpömittari käskee ostamaan jäätelön ja seuraavana päivänä taivaalta tulee taas lunta. Vallitsevat olosuhteet todetaan erittäin, noh, vallitseviksi, kun saavun rendez vous -pisteeseen reissutoveri Endur-Anssin luo Helsingin Laaksoon keskuspuiston eteläpäätyyn. Varsin outo paikka etelä-karjalaisille seisoa lähes hellekelillä rinkka selässä, mut täs sitä nyt ollaan agendalla taaplata Reitti 2000 läpi. Vaelluskauden alotusreissuksi reitti tuntu aika ronskilta valinnalta, kun vaelluskunto on ollu talvisäilytyksessä viimeset x kuukautta ja kokonaispituutta reitiltä löytyy 110 km. Se, mitä muuta löytyy, on alkava rakkula allekirjoittaneen jalasta, ku piti just ennen vaellusta mennä kävelemään kolme päivää Lontoossa kävelyyn äärimmäisen huonosti soveltuvilla kengillä. Hyvä! Tyhmästä ruumiista kärsii koko pää. Eiköhän siis lähetä.

Lähtökuva
Hetken myö epäeräilijät epäiltii, että olisko kuiteki viksumpi jäähä vaan takana näkyville telineille leikkimään ja mennä illaksi paikalliseen saluunaan, josta edelleen katuojaan hotelliin, mut lähettii kuiteki lopulta maastoon

Alkumatkan kartat piti tulostaa ite, koska Reitti 2000:sta ei sattuneesta syystä ole juuri karttoja. Jännä juttu, sillä reitin kävelee vuosittain läpi 5000 ihmistä. Eiku oho, se olikin Karhunkierros; Reitti 2000:n alkupään Helsingistä Luukkiin kävelee viimeisimmän tiedon mukaan vuosittain noin EI KUKAAN. Varsinaisten reittikarttojen olemattomuudesta huolimatta silmukkaosuus sentään löytyy Nuuksion retkeilykartasta (Calazo, vm. 2015, painettu 10 000 taittokertaa sekä taifuunin kestävälle Tyvek -materiaalille), mut alkupätkää varte joutu sit tulostamaa Karttapaikasta maastokartat ja piirtelemää reitti niihin. Reittilinjauksen katoin Retkikartta -palvelusta, josta ois pystyny tulostamaa karttaotteita suoraankin, jos palvelu ois suostunut toimimaan kunnolla ja generoimaan tulostettavia karttaotteita vaaleanpunasta täynnä olevien kuvien sijaan. Perkeleen informaatioaikakausi. Kaiken lisäksi tää koko sählinki piti tietty hoitaa työpaikalla viimesenä iltana ennen lomareissuihin lähtöä, koska omalla kotitulostimella oli joku bitti poikittain; toisin sanoen ”With Canon you cannot”.

”Miksi tässä ei nyt oikein kerrota itse reitistä, luonnosta ja sen ihmeistä?!” No, kattokaas, kun Reitti 2000:n ensimmäiset reilu 30 km Helsingistä Luukkiin ei tarjoa juuri mitään edellämainituista, vaan lähinnä itseisarvoisia kilometrejä. Poikkeuksen muodosti alun keskuspuisto, joka sekin sopii lähinnä lyhytmuotoisempaan virkistyskäyttöön tarjoten pitkälle vaellukselle vain kivan startin. Puiston jälkeen reitti on lähiöalueiden asfalttitietä ja sivistyksen rajan, eli kehä III:n, jälkeen vaihtelevanlaatuisen talousmetän keskellä kulkevaa kovapintaista hiekkatietä sekä haja-asutusalueen asfalttiteitä. Vaik odotukset reitin suhteen ei kyllä kovin korkealla olleet alkujaankaan ja kesän aloitusreissu on muutenki aina ollut enemmän tai vähemmän harjottelua ja valmistautumista muihin reissuihin (ja reittivalinnat sen mukaisia), niin täytyi oikein ihmetellä, et miten vähän Reitti 2000:n alku Luukkiin asti tarjosi ylipäänsä yhtään mitään ollakseen kuiteki ns. oikea vaellusreitti.

Siirtolapuutarha
Siirtolapuutarhoja ja siirtolaisvaeltajia
DSCN2951
Komiata, mut reitti ei mennyt tuohon suuntaan
Kehä I
Kehä I
merkki 1-3
Reittimerkintä sieltä paremmasta päästä
Kohoveeta
Tauko Paloheinän ulkoilumajalla. Jos tihrustat karttatulosteen merkintöjä, niin tajuut kui kartalla myö oltiin
Paviaanitarha
Paikallisten asukkaiden paviaanitendenssien tyydytykseen tehty pitämättömien sairaslomien realisointipuisto
Mustakissi
”Onnea vaan vaellukselle!”
Kärmes
Sahalaita oli niin kärmeissään et oikei sihisi!

Kehä III:n jälkeen oli pari laavua ennen Luukkia ihan hienoilla kallioisilla paikoilla kangasmetsässä, mut ei niillekään kehannut jäähä yöks, koska perjantai-ilta, pk-seutu ja mopo(auto)lla tavoitettavuus. Käytännössä ainut vaihtoehto oli painaa rajotinta vasten suoraan Luukkiin asti ja toivoo, et sinne pystyy leiriytymään johonkin pöpelikköön. 30 km kovaa tienpintaa, painava rinkka selässä, lämmin keli ja reitin mielenkiinnottomuus koettelivat sekä kroppaa että pääkoppaa. Kun allekirjoittaneen kohdalla yhtälöön sai vielä lisätä aiemmin viikolla Lontoossa turistihoopolulla esiväsytetyt jalat, niin johan alkaa Nälkämaan laulu soimaan päässä. Fiiliksiä vahvistaa reissupäiväkirjamerkintä ”Eka päivä = Aunuksen Karjalasta”.

Vihje01
Muista se
karma
”En muista”

Luukin miellyttävä maalaismiljöö aukesi illalla joskus 22.00 jälkeen silmäin eessä. Täydellisesti leiriytymiseen sopivassa niittymäisessä pihapiirissä leiriytyminen oli kielletty, kuinkas muutenkaan, joten tyydyttiin käristämään makkarat nuotiokatoksessa ja suunnistamaan viereisen Hummelbacken -kukkulan päälle leiriytymään. Kai sieltä olisi se 200 m lähimpään sivistykseksi luettavaan asuinsijaan, ettei ihan jokamiehenkoodia häpäistäisi. Sissimajoittumalla mäen päälle pitkälle mettään oli pääasia, ettei aiheutettaisi kenellekään melu-, näkö-, tai hajuhaittoja, joista ainakin kaksi jäljempää olivat näillä naamoilla ja kilometreillä jo todellisia riskejä ilman sopivaa etäisyyttä.

 

Päivä 2. – Lauantai 20.5.2017

cof
Tsjöh?

Havahdun vihreän varvikon keskeltä auringon paistaessa puiden välitse suoraan makuupussilleni. Öinen sade tuoksuu vielä metsässä. Hyvä et tuli pystytettyä se laavukangas ees jotenmiten särmästi, ni ties yöllä voivansa kuunnella rauhassa sateen ropinaa kangasta vasten ilman pelkoa kastumisesta. Harva asia on yhtä tunnelmallinen, kuin öinen sade luonnossa nukkuessa. Aamulla putroa keittäessä sain todistaa, kun reviiriepäselvyyksiä käpäläkopelolla ratkova rusakkokaksikko rymisteli vierestä ohi ja palokärki pelmahti hartiakorkeudelle viereiseen petäjään hakemaan aamupalaansa kirjaimellisesti puun ja kuoren välistä. Kuka väitti, ettei Suur-Helsingin imperiumin alueella ole luontoa ja elämää? Heti aamupalan aikainen show’kin on ku Disneyn elokuvasta ja fiilis oli noususuhdanteessa eilispäivään nähen.

Anssinkin heräiltyä mentiin suosiolla Luukin kahvioon särppimään aamukahvit. Ite ku maastossa kahvia keittää ja annostelee poroja perstuntumalla, ni tulee yleensä sellasta vainajatkin herättävää kreosoottitervaa, et nuuhkaisusta saa nenäverenvuodon. Toki mitään vähempää sitä ei aamukahviksi kelpuuttaiskaan, että voi ottaa päivän haasteet vastaan pupillit pullalautasen kokosena kofeiinista, mut tällä kertaa todettiin olevamme niin likellä sivistystä, et käytettäisi säälimättä hyväkseme kaikki sivistyneen maailman infrastruktuuriin integroidut munkkikahvimahdollisuudet matkan varrelta.

Munkkikahveista vesitäydennykseen, vesitäydennyksestä jalkojen teippaamiseen ja teippaamisesta tsempaamiseen. Saatiin siis lopuksi lähtötsempit Luukin kahvioon lounaalle tulleelta vanhemmalta herrasväeltä! Matka jatkui reitin silmukkaosuutta vastapäivään, joka on suositeltavampi suunta reittimerkkien kehnon tilanteen vuoksi (näkyvät paikoitellen vain vastapäivään kulkevalle, jos sillekään).

sdr
Koska halusit nähä nää kuitekii
Kärmes2
Matkan varrella jo toinen elukka täynnä raajatonta rakkautta
Luukki01
Luukin kartanolle kulkeva väylä
Retkeilijänmetsä
Koskemattoman luonnon muistomerkki (?)
Hauklampi
Hauklammen maisemia
dscn2996.jpg
Perhoin
DSCN3000
Käävällä kokoa, sano
DSCN3004
Mäkistä kangasmetsämaisemaa Skogbyn golfkenttien jälkeen

DSCN3005DSCN3008

Luukista etiäppäin reitti tarjoili alkuun piristävää ja välillä jopa erämaista metsämaisemaa Hauklammen alueella aina Skogbyn golfkentille asti, jossa muutama kilometri hiekka- ja asfalttitielläkään ei juuri tuntunut. Saavuttaessa suon ympäröimälle Kämmenlammelle ja sen rantalaavulle paikkaa kansoittivat kolme nuorta tyttöä. Hirveä kikatus, eikä siellä tietysti osattu olla kuuntelematta täysillä jotai Anttituiskua pelkkää diskanttia tarjoilevan puhelimen kajarista. Hohhoijaa. Sanomattakin selvää, että ruokailtiin ite vähän sivummassa. Ruokatauon aikana laavulle saapui paljon lisää porukkaa, suurin osa kuulemma yhden yön tai päivän reissulla.

Harvemmin allekirjoittaneella mikään paikka juurikaan hajoilee reissussa tai niiden ulkopuolellakaan, mut tällä erää valmiiksi Brexiteissä esirasitettu ruho alkoi prakaamaan vähän sieltä sun täältä eilispäivän asfalttivaelluksen ja hiostavan kelin kunniaksi. Jalkoja tosiaan kivisti, rakkuloita puski urheiluteipistä huolimatta ja paikkoihin-joita-ei-nimetä kehitti hankaumaa hyvää tahtia. Ruokatauon yhteydessä kuorin sukat pois jaloista, raavin sukkiin vulkanoituneet teipinjämät irti, kylvetin jalat suolammessa ja vedin freesit teipit nahkaan. Tällä reseptillä poistaisin jalkojen painajaismaisen olotilan ensimmäiseksi viideksi kävelyminuutiksi, jonka jälkeen sama kivistys ja kitka tekivät comebackin. Kyseessä oli kuiteki henkisen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeät viis minuuttia, jonka tuoman valonpilkahduksen avulla löyty mentaalipuolelle se ”nautitaan vaik väkisi” -doktriini, jonka mukaiseen asenteeseen kuului kävellä rakkulat takas sinne mistä ovat tulleetkin. Aina ei oo superhauskaa, mut aina on mahollisuus oppia ja kokea!

Idylli
Idyllin valitut palat
HellOkitty
Hell O’ Kitty

Samana iltana oli vielä mahdollisuus oppia ja kokea semmoiset 7-8 km verran, et kuinka raajojen ylikäytöstä juontuvaa hermopäätteiden jatkuvaa reklamointia vastaan taistellaan. Henkistä nieleskelyä ”vauhditti” pitkä pätkä hiekkatietä Ruskelan kylän kohalla, jossa karttamme kertoi reitin kulkevan muina miehinä yksityisalueen, eli pihan ja pellon läpi. Uusilla merkeillä vedetty reittilinjaus jatko eri suuntaan kulkien oletettavasti kylätietä pitkin kiertäen 1-2 km ylimääräistä – ja pelkkää hiekkatietä. Joku houkka olis voinu oikasta vanhan linjauksen mukaan peltojen ja pyiden läpi, mut herrasmiehinä nauroimme ruumiillisen kurituksen bonuskierrokselle päin naamaa ja kohtasimme hiekkatien kovan todellisuuden, kuin Englantilaisen herrasmiesnyrkkeilijän paljaat rystyset vastustajansa kovat kasvoluut.

Hienoa
Miusta tämä kuvaa Reitti 2000:a siinä, missä idylliset otokset korpilammelta
Kerroslinnunpönttö
Kolopesijäin kerrostalo-osakkeet

Auringon jälleen painuessa mailleen saavutimme pikkuhiljaa Salmea, joka on myös reitin kauimmaisin kohta lähtöpisteestä nähtynä linnuntietä pitkin. Salmi oli hengeltään hyvin samankaltainen paikka kuin Luukki sisältäen mäen päällä tönöttävän wanhan cartanon ja ympärillä huoliteltua niittymaisemaa. Pläntättiin majoitteet pystyyn jonnekin viheriölle ja nautiskeltiin iltapalaa tulipaikan yhteydessä pyörillä Reitti 2000:a matkaavan pariskunnan kanssa. Vaikuttivat mukavalta porukalta, nuo Pertti ja Anna. Eevertti ja Kaija. Pelle ja Maija. En muista. Kiitos heille sinkkisalvasta! Tuli tarpeeseen. Taisivat tarjota punaviintäkin, joka sekin tuli tarpeeseen jos näin pääsi käymään. Kapernetsavjöni huuleen, sipasu sinkkiä nivuseen ja unta kuulaan.

 

Päivä 3. – Sunnuntai 21.5.2017

”I love the smell of toes in the morning”
Salmea yökortteerilta nähtynä
Munkkikahvijahvat tulloo!

Salmi oli myös sikäli samankaltainen kokemus Luukkiin nähen, et täälläkin nautiskeltiin aamukahveet munkkien ja limunaatien kera. Sokeria tankkiin, ni jaksaa taas paahtaa, vaikkei jaksaiskaan. Tuherrettiin kumpikin omat tunnustuksemme kartanokahvilan vieraskirjaan ja jatkettiin matkaa kohti Paratiisia.

Paratiisi oli siis seuraava taukoetappi matkan varrella, eikä siis meinannu et tästä sentään tuonpuoleiseen oltais siirtymässä (toistaiseksi). Paikalla oli laavun tai kodantapainen lammen rannassa ja paratiisia oli lähinnä sarkastisen nimen veroiksi; Osataa täälläki näköjää vitsihuumorin perusteet. Seuraava varsinainen etappi olisi Reitti 2000:n hehkutettu Nuuksion osuus, jota oltiin jopa ehkä vähän salaa ootettu! Tie vie, tosin näillä seuduilla vie hiekkatie ja vientituotteena omat jalkapohjat. Ai jai, rapsakkata.

DSCN3023
Iso-Parikas ennen Nuuksiota
DSCN3027
Astetta askeettisempi kansallispuiston sisääntulo
DSCN3028
Joki Tamminiitussa
DSCN3033 (2)
Joen ylittävän sillan sulkurakenteita
DSCN3036
Lehtokorte, Valkovuokko ja yritys olla luontokuvaaja
DSCN3039
Muukalaislegioona -look. Ja niskan väri oli?

Nuuksio on paloina maailmalla ku rekkakuskin elanto, et pyörähdys alueella jää luontonähtävyyksiä ja kansallispuistoja pakko-oireisesti välttelevällä Reitti kakstonnisella lyhyeksi. Mietityttää, et miks vaellusreitin linjauksen on annettu sekoittua Nuuksioon luontevasti ku öljyn veteen. Olkoon mite on, ni Nuuksio kuitenkin vaikuttaa parhaimmillaan ehdottomasti käymisen arvoselta paikalta, vaikka Reitti kakstonnista kävellessä tajuaa konkreettisesti, et kaikista reitin kilometreistä kansallipuiston alueelle on siunaantunut vaan kuorallinen, jotka nekin vissii vahingossa.

Ihan ku oisin nähny tällasta jossai
DSCN3048
Högbackan tila. Taukoa siivitti ohi ajanut pieni Fiat, jonka takatilaan oli kompressoitu lauma lampaita. Siis oikeesti. ”Bää!”
DSCN3054
Raskauttavat todisteet viittaavat reitin kunnostustoimenpiteisiin Espoon puolella Högbackan tilan jälkeen

DSCN3055

DSCN3062
Purolanaho on tuttu paikannimi myös Kolin reittejä kiertäneille, mutta siellä ei perimätieto kerro näin rajuista taisteluista
DSCN3063
No niin justiisa
DSCN3064
Haukkalammen turistirysän jälkeen asfaltti söi jälleen miestä. Tässäkin meni hyviä polkuja metässä sivuilla, mut Reitti 2000 oli linjattu tielle
cof
”These boots *were* made for walking…”
sdr
Hauklammelta ehittiin Haltian luontokeskukselle sopivasti ennen sulkeutumista. Mitäs kolmas reissupäivä oiskaan ilman toisia munkkikahveja!
cof
Kansallispuistojen ym. luontokohteiden kangasmerkkikokoelma nähtynä kokonaisuudessaan on omiaan aiheuttamaan lievää ”kerää koko sarja” -kouristelua

Haltian maastossa päiväretkipolkuja jatkettuamme pidettiin vielä ruokatauko Rajakallion tornille vievän tien risteyksessä. Kun hyttysetkään eivät näin alkukesästä ole kiusaamassa, niin mikäs siinä illassa ollessa. Fiilis oli raukea, vaikka joka paikkaan vähän kolottikin.

Reitti oli koko illan ajan Haltialta Pirttimäelle asti ihan mukiinmenevää retkeilynäkökulmasta ja maisemakin mukavan havumetsäistä soineen kaikkineen. Vähän niiku perinteen nimissä pistettiin leiri nyppylän päälle, kun sopivalle kohdalle sattui Himmelberget -kukkula idyllisine maastoineen. Kyl siinä kangasmetässä ja laavukankaassa vaan on sitä jotai.

cof
Himmelberget -leiri. Radioamatööri-Anssi virittelee radiota iltapuhteena.
cof
Vähän liiankin perinteeksi muodostunut buffet. En syönyt hattuani kumminkaan.

Täytyy myös mainita, et vaikka tänkertanen reissumme oli puhtaasti maakrapuilua, niin merisään kuunteleminen radiosta iltapalaa syödessä loi eteeristä tunnelmaa. Eteerisestä tunnelmasta lukee matkapäiväkirjassa sen verran tämän illan kohdalla, et myös Stroh loppui viimein, mut mitää en myönnä (röyh).

 

Päivä 4. – Maanantai 22.5.2017

Makoisasta unesta heräilyt, leirin keräilyt, aamupuurot naamaan ja viimeiset 8 km alle, jopa ehkä tässä järjestyksessä. Kun antaa viimesenä reissuaamuna herätykselle kaiken tarvittavan ajan, niin päivä on kyllä muutoin mallia ”lyhyestä virsi kaunis”. Kello 11.30 liikkeelle siis sillä agendalla, et Luukista pitäis napata joku iltapäivän bussi, et ehtii alkuillan junaan ja illaksi kotiin. Sounds like a plan! Ruokatauko jäis näillä aikatauluilla aika lailla pitelemättä, mut jospa se paikattaisi Luukissa vaikka munkkikahveilla…

DSCN3071
Maailman toisiksi yleisin lampi, Mustalampi
DSCN3074
Pirttimäen ja Luukin välin maasto ei tarjonnut muutamaa lampea lukuun ottamatta mitään ihmeitä, mutta eihän sen tietysti aina tarviikkaan. Kyl tätä mieluummin talsii ku asfalttitietä

Meille oli valjennut aika lailla heti ekan päivän jälkeen, et väli Luukki – Helsinki ois vähän niiku koettu ja reitin lenkkiosuuden kierron jäliltä vaellus päättyisi Luukkiin. Gonahdettiin ja päätettiin ottaa siis Luukista bussi takasin Helsinkiin, koska periaatteelliset ja kaiken hyvän päälle kertaalleen nähdyt kilometrit helteisillä tonttikaduilla rinkka selässä ei oikei napannu.

Viimeinen tauko piettiin Häkläjärvellä, joka ois kyllä hieno paikka pidemmällekin pysäkille. Valokuvauksellinenkin, jopa, mut otin siitä vaan huonoja kuvia, joten säästän teijät niiltä. Napostelin pähkinöitä istuen kusiaisten seassa maassa, Anssi uitti jalkojaan rantavedessä, tuttu reissun päättymisen fiilis alkoi pyöriä päässä. Tie vaihtui taas kivikovaan hiekkatiehen Luukin ja ekasta yöstä tutun Hummelbacken -kukkulan lähestyessä, jolloin myös jalkapohjissa alkoi pyöriä se reissun päättymisen fiilis, kun tuntuivat yrittävän irtisanoa käyttösopimuksensa top tykkänään. Tuntemukset koivissa saivat mentaalipuolen hakkaamaan sinettileimasinta rajusti reitin päättämispäätöksen päälle. No, bussia ootellessa Luukissa ne vielä yhet munkkikahvit paikkas sokerista tehtyä psyykettä just hyvin.

DSCN3076
Bussia ootellessa seurattiin myös leveän kuljetuksen näytöstä
DSCN3078
Oli muuten kerrankin ihan oikeesti leveä kuljetus!

Jostain olin laskenut matkapäiväkirjaani, et matkaa kerty 82,5 km. Näin reissun jälkeen heittäisin tuohon vielä arvion +-3 km, koska viitat ja kartat kerto keskenään vähän eri lukemia, eikä sattunu olemaan mitään GPS -räkkylää taltioimassa touhua. Päästiinhä tällä siis kutakuinki Karhunkierroksen mittoihin, vaikka samassa lauseessa näistä kahesta reissusta ei muute oikei voikkaa puhua. Vaan loppu hyvin, kaikki hyvin, mitä nyt vähän tuijottelivat omituisesti Pasilan asemalla meitä rinkkaselkäisiä matkaajia.

sdr
Illaksi kotiin taas useampi kilometri ja kokemus rikkaampana

 

Tärkeimmät statistiikat

Kuljettu matka: 82,5 km (+-3 km, voip olla, voip olla olematta)

Matkaan käytetty aika: 3 vrk ja 5 h 17 min

Matkaan käytetty aikaväli: Pe 19.5. klo 12.00 – Ma 22.5. klo 17.17.

Munkkikahveet reitin varrella: 5 kpl

 

Ajatuksia Reitti 2000:sta vaeltajan näkökulmasta

Kokonaisuutena Reitti 2000 tuntuu siltä, et pääkaupunkiseudulle on joskus pitänyt saaha pitkä vaellusreitti ja sellanenhan sinne on sitte tehty vaikka hampaat irvessä. Reitti näyttää vielä vaeltajan ”iloksi” olevan linjattu hyödyntäen mahdollisimman tehokkaasti asfaltti- ja hiekkateitä sekä vältellen kaikki maholliset reittiä myötäilevät valmiit mettäpolut. Hyvänä esimerkkinä osuus Haukkalammelta Haltialle Nuuksion Pitkäjärven pään pohjoispuolitse, jossa Reitti 2000 menee tietä pitkin, kun lähistöllä menee aivan täsmälleen samaan paikkaan Haltialle johtavia retkeilypolkuja. Näitä polkuja myö ei tietysti kehdattu käyttää, koska jos on tarkotus kulkea jotain tiettyä reittiä, niin sillon myös kuletaan sitä reittiä, eikä uunoilla jossai sivupoluilla.

No täytyy tietysti olla sen verran realisti, et reitin valmisteluaikaan (vuonna 2000?) ei välttämättä suurinta osaa reitin ohessa menevistä poluista ole ollutkaan, vaan ovat muodostuneet vasta myöhemmin. Varsinkin Nuuksion alueen ulkopuolella näitten sivupolkujen hyödyntäminen reitin sujuvoittamisessa on kuiteki ensikertalaiselle hankalaa, koska sivupolkujen kunto voi olla mitä sattuu, eivätkä kartat pidä näitten suhteen monesti paikkaansa.

Sinivalkosten reittimerkintöjen kunto vaihteli laidasta laitaan: Oli auringon hapertamaa vanhaa muovinauhaa ja pahimmissa paikoissa oli jälellä vaan riettimerkin ”varjo” puussa tai tolpassa. Toisaalta oli myös ihan upouusia pieniä muovilätkiä näkyvillä selkeesti molempiin suuntiin ja käveltiimpä jopa viikonlopuksi keskeytetyn polun parannustyömaan lävitse kertaalleen. Oli tietysti myös kaikkea näiden väliltä ja monesti merkinnät ei todellakaan näy ku yhteen suuntaan, eli vastapäivään kulkemista silmukkaosuudella. Ja kyllä, tää meinaa sitä että myötäpäivään kulkijalla reitiltä eksymisriski on todellinen, koska ne merkit ei näy myötäpäivään kulkiessa monessa kohtaa pitkään matkaan! Siitä huolimatta, et joku jopa oikeasti näytti paikoitellen ylläpitävän tuota reittiä, niin eipä se suodatinkankaalla, murskeella, kottikärreillä ja Fiskarsin lapiolla käsityönä tehtävä polun remontointi sitä reitin suurinta ongelmaa muuta mikskään: Jalkasin vaeltavan näkökulmasta tieosuudet on täyttä sortoa & riistoa ja tulevat olemaan sitä myös jatkossa.

Jos haluut Nuuksioon, mee suoraan Nuuksion reiteille. Jos haluut vaeltaa muutaman päivän ottavan vaellusreitin, eti jookosta joku muu reitti ku 2000. Jos kuiteki haluut vaeltaa just Reitti 2000:n, ni siitähän nyt ei valitettavasti sitten pääse ku vaeltamalla Reitti 2000. Kyllähä se vaelluskunnon kohottamisharjoituksena menee, mut varsinaisiin vaellusfiiliksiin ei reitillä oikein ehdi pääsemään vaikka välillä onkin hienoa erämaista maisemaa ja laavua valonpilkahduksena. Nääkin fiilikset kuiteki katkee ku kanan lento, kun yht’ äkkiä nähtävyyksinä onkin golfkenttä tai asfalttitien pätkä. Lisäksi paljon manaamastani urbaanista Helsinki – Luukki -välistä on eräretkeily aika todella kaukana ja tää osa käsittää täysmittasesta 110 km matkasta kuiteki yli 60 km (se reipas 30 km kahteen kertaan). Tähä osaan reittiä lienee viisainta villeimmissä unelmissakin asennoitua vaan siirtymänä, eikä vaellusreitin osana. Toki muutenkin kokemus riippuu vahvasti vaeltajan odotuksista ja asenteista, et jos lähiöalueet, maantienpientareet ja kaupunkipuistot ei vaellusreitillä haittaa, ni mikäs mie oon siihe mitää sanomaa muuta, ku et antaa palaa! Jollekin maisemat reitin rengasosuudella ja Nuuksiossa voi pelastaa jo paljonkin. Lisäksi pyöräilyhommat onki sitte erikseen iha oma lukunsa lähtökohtien, odotusten ja fiilisten suhteen, ku matkakin taittuu nopeemmin.

***

Kovapintainen tie tuhoaa jalat hitaasti, mut varmasti, kuuma kevätaurinko läkähdyttää sekä polttaa kalpean talviunilta heränneen vaeltajan nahkaa ja hikoilu aiheuttaa hankaumia sekä rakkuloita. Hiki kuiteki kuivuu, veri hyytyy, hankaumat paranee ja lihakset palautuu. Jäämme eloon vaeltaaksemme vielä uudestaan.

…Ei välttämättä Reitti 2000:sta, tosin.

…Paitsi ehkä maastopyörällä.

2 thoughts on “Reitti 2000, rehellisesti

Add yours

  1. No niin, jo vain oli hyvä rojahtaa uudelle plättfoormille lukemaan Kommandon taattua linjaa ja näköjään myös tutun kuuloista reissurapsaa! Reitti oli toki tietyllä viisiin tuommoinen city-loma (poislukien tietysti city ja loma), ja näin jälkikäteen siinä arvostaa sitä että se on… no, käyty.
    Jäämme kuitenkin tuumimaan, josko reitti näyttäisi vielä ne kauniimmat poskensa vaikkapa paksupyöräilijöille!?

    Liked by 1 henkilö

  2. No kyllähän se jonnin verran kutittelee se 2k rypellettynä 4,8″ leveillä. Parempi varoa käyttämästä asioista kovin selkeitä nimiä, koska tää on hyvin vahvasti vielä osastoa ”ehkä, jos”. Mut vaan nimenomaan löytämällä ittensä siitä tilanteesta ”no miks taas piti lähteä, enkö ikinä opi?!” saa selville, et saako leveät renkaat reitin posket punottamaan kauniisti vai saako sitä ite kääntää toisenkin poskensa. Kassels!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: